Jooga on ollut elämässäni kolme vuosikymmentä, joista yli 25 vuotta olen opettanut sitä päätoimisesti. Henkisen polkuni kulkeminen alkoi joogan parissa ja jooga on ollut merkittävä perusta sisäisessä muutoksessani.
Ohjaamani jooga pohjautuu Vijnana traditioon, jonka toin Suomeen 2000-luvun alussa muuttaessani takaisin Suomeen. Joogan toimenkuvani kolmen vuosikymmenen aikana on ollut laaja; viikkotunnit, erityisryhmien jooga (syömishäiriöiset, seniorit, näkövammaiset, liikuntarajoitteiset, diabeetikot, reumaatikot, epileptikot, väkivaltaa kokeneiden traumaryhmät jne.). Olen pitänyt terapeuttisen joogan vastaanottoa Lääkäriasema Sofianovassa ja tehnyt pioneerityötä Naisten Linjan kanssa kehittäen väkivaltaa kokeneille naisille toipumisen tueksi Olo-Turva kokonaisuuden. Olen ohjannut satoja syventäviä kursseja, workshopeja, koulutuksia ja retriittejä Suomessa ja ulkomailla tuhansille ihmisille, toiminut pääopettajana ensimmäisessä Pohjoismaisessa kolmivuotisessa Vijnana joogaopettajakoulutuksessa (800 h). Tällä hetkellä mentoroin ja teen syventäviä koulutuksia pitkään jooganneille ja joogan ohjaajille.
Monipuolisella kokemuksellani kehollisesta työskentelystä, joogan harjoittamisesta ja päätoimisesta joogan ohjaamisesta ammennan tueksesi maanläheistä ja selkeää ymmärrystä sekä käytännön kokemuksellista ohjausta. Ohjaukseni kehon viisaudesta perustuu faskialinjoihin, kehon biomekaaniseen liikkeeseen, praaniseen eli energiakehoon, hengityksen laajaan olemukseen ja tietoisuuden valjastamiseen kehon potentiaalin esille tuomiseksi.
Jaan ohjauksessani kokemuksiani syvällisestä polustani, tarkoitukseni on tarjota sinulle tukea ja inspiraatiota joogaharjoituksesi syventämiseen ja joogan ohjaamiseen, kehotietoisuuden ja itsetuntemuksesi lisäämiseen, kehonhuoltoon, stressinhallintaan, tunne- ja läsnäolotaitoihin ja jakaa tietotaitoa hengityksesi potentiaalista itsesi kohtaamisen ja vuorovaikutuksen tukena.
Olemme enemmän kuin fyysinen kehomme ja olemuksemme kaikki eri ulottuvuudet vaikuttavat toisiinsa ollen jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Tähän vuorovaikutukseen tuon luovasti erilaisia lähestymistapoja. Rakennan joogatarjontani eri teemojen ympärille ja muodostan tasapainoisen kokonaisuuden joogaharjoituksen eri osa-alueista; hiljentymisestä, hengitysharjoituksista, liikkeistä ja rentoutumisesta.
Joogan filosofia nivoutuu ohjaukseeni käytännön – ja maanläheisellä tavalla. Tarkoituksenani on mahdollistaa syvällinen ymmärrys tehdyistä harjoituksista ja auttaa jokaista joogaajaa löytämään itselleen sopivin tapa harjoittaa joogaa läsnä olevissa hetkissä.
Hyödynnän opetuksessani kykyäni aistia ja havainnoida kokonaisvaltaisen herkästi. Tarkoituksenani on ohjata joogaajia löytämään syvempi yhteys itseen ja oivaltaa harjoituksen ja oman elämän välinen vuorovaikutus. Opetukseni ydinteemoja ovat lisäksi ”miten jooga voi olla osa juuri sitä kulttuuria ja ympäristöä, jossa elämme” ja ”miten voi olla joogi omannäköisessä arjessa”.
Koen merkitykselliseksi jakaa joogaa yli traditioiden rajojen, ja sen vuoksi minulle jooga on joogaa, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Sisällytän ohjaamaani joogaan paljon luovia ja valmistelevia harjoituksia, äänen käyttöä, mudria ja hengitystietoisuusharjoituksia.
Kunnioitan opettajana jokaisen oppilaani ainutlaatuista erilaisuutta; ammattitaitoisessa ja turvallisessa ohjauksessa huomioin joogaajien yksilölliset tarpeet ja räätälöin koulutukset aina osallistujien mukaan. Tarjoan sinulle mahdollisuuden pysähtyä, kuunnella ja kohdata itsesi, toteuttaa harjoitustasi omista lähtökohdistasi. Ojennan auttavan käteni, kuuntelen huomioivasti ja tuen sydämellisesti, jotta pääset rakentamaan joogaharjoituksestasi parhaan mahdollisen – juuri sinulle sopivan harjoituksen. Kannustan sinua kuuntelemaan itseäsi lempeästi, ohjaan sinua löytämään sisäisen voimasi ja rohkaisen sinua rikkomaan rajojasi hillitysti ja hallitusti. Hyvinvointisi on iloni.
Haluan tarjota sinulle retriiteissäni ja koulutuksissani aidon ja pintaa syvemmälle ulottuvan tosielämän joogan kohtaamispaikan.
Olet sydänlämpöisesti tervetullut jakamaan joogahetkiä kanssani!
Jutta
JOOGAAJIEN KOKEMUKSIA KOULUTUKSISTANI:
“En ole koskaan näin päin lähentynyt inversioita – aina on jotenkin oltu seinä selän puolella ja kävelty kohti käsiä -> siitä (huteraa) nostoa ylös. Tämä tuntui paljon lempeämmältä ja turvallisemmalta. Kiitos. Aamuzoomit ovat mahtavuutta! aurinkoa” – Ilse –
“Toistaminen on opintojen äiti ja ihana huomata, että kyllä aina uutta löytyy. Olen ollut erittäin tyytyväinen kaikkiin harjoituksiin. Olen saanut itselleni sellaisia pranayama harjoituksia, joita en ole aikaisemmin juurikaan harjoittanut.Vayut ja Vijnanajoogan prinsiipit ovat kyllä tulleet mukaan niin omaan harjoitukseen kuin omille joogatunneille ja kyllä soveltuvin osin myös muille liikuntatunneille. Mielestäni kaikkeen tekemiseeni on tullut enemmän ilmaa ja keveyttä tietoisemman juurtumisen ansiosta. Myös erilaisten kehojen ominaisuuksien ymmärtäminen on lisääntynyt ja pystyn monipuolisemmin auttamaan ja ohjaamaan ihmisiä.” – Mirja –
“Minulle Vijnana-joogaharjoitus on syvällistä rauhoittumista ja keskittymistä pehmeästi, vailla suorittamista ja pakkoa. Ryhmän yhteinen laskeutuminen hitaampaan ja feminiiniin harjoitukseen auttaa maatumaan ja antautumaan tälle joogamuodolle, jonka syvää ydintä ovat mielestäni siirtymät asanasta toiseen. Mutta ei Vijnana mitään ryppyotsaista ole, päivän aikana nauretaan paljon! Suosittelen todella kokeilemaan tätä, jotakin aivan muuta. Jo aurinkotervehdys saa sinut pois totutuilta raiteiltasi.” – Hanna
“Jutan koulutuksessa olen saanut yksilöllistä ja oivalluttavaa ohjausta, josta on ollut hyötyä sekä omaan joogaharjoitukseen että joogan ohjaamiseen. Koulutuskertojen väliset online-joogatunnit ovat olleet hyvä lisä Vijnana joogan turvalliseen, kehoa säästävään harjoitteluun myös kotona. Jokainen harjoituskerta on auttanut vahvistamaan sisäistä yhteyttä, tarjonnut tasapainoa keho-mielelle omaa ajattelua kirkastaen. Olen onnellinen kun lähdin koulutukseen mukaan.” – Minna
“Fysioterapeuttina arvostan Jutan ymmärrystä ihmisen kehon biomekaanikasta. Ohjauksessa on turvallista olla, koska Jutta tietää mistä liike alkaa, mihin se päättyy ja mitä kaikkea tapahtuu samanaikaisesti.” – Anne
“Kiitos ihanasta ja lempeästä hengityskurssista! Itselleni kurssi antoi tilan ja ajan pysähtyä itseni äärelle yhdessä muiden kanssa. Vaikka kurssi toteutuikin Onlinena, siinä pystyy kuitenkin aistimaan myös muiden energiat, jolloin tuntuu että harjoitus on enemmän kuin yksin tehtävä harjoitus. Erityisesti pidin harjoitteista, joissa käytettiin omaa ääntä. Ehkä vähän yllättikin itseä, että miten ne tuntuikaan niin hyviltä 🙂 Ja tietty ylipäätänsä se kokonaisvaltainen lempeys läpi harjoituksen on ihanaa ja josta itse nautin. Maadoittamista, läsnäoloa, myös ehkä palaamista ihan perusasioihin 🙂 Mielelläni myös jatkossa osallistun hengityskurssille! Ihanaa aurinkoista kevättä ja rakkautta <3” – Jaana
”Kiitos vielä hengitysharjoituskurssista. Kokemus oli hyvin vaikuttava. Tiistai-iltoina oli ihana mennä nukkumaan, kun tiesi, että keskiviikon saa aloittaa Jutan ohjauksessa. Aamun tunnista jäi tyyni ja kirkas olo. Toivoin kurssilta pehmeämmän pranayama-tyylin oppimista, ja toiveeni todella täyttyi. Vayu-harjoituksiin tutustuminen oli löytämisen iloa. Tekniikat tuntuivat intuitiivisilta ja orgaanisilta. Aivan kuin kehoni olisi tuntenut ne ennestäänkin. 20 vuotta joogaa takana ja näin vain löysin aivan uuden maailman, joka houkuttelee oppimaan lisää.” – Tiina Ahokas
”Suuri kiitos tämän kurssin aikana saaduista opeista. Kurssi toi minulle erittäin paljon uusia tuulia elämääni. Kaiken kaikkiaan tunteja oli todella selkeää seurata. Parhaiten minua auttoivat antamasi mielikuvat sekä todella hyvin ohjatut harjoitukset, joita kokematonkin pystyi hyvin sisäistämään. Mielikuvat auttoivat erityisesti itsenäisissä harjoituksissa palaamaan tunnin oppeihin, ja auttoivat saavuttamaan todellisia “ahaa” -elämyksiä. Odotan tulevia tunteja. Kiitos myös erittäin kannustavasta ohjauksesta.” – Jessica Toivonen –
”On todella hienoa kun on voinut erikseen keskittyä pranayamaan näillä viikoittaisilla tunneilla. Nämä kurssilla tehdyt harjoitukset ovat ihan olennaisen tärkeä osa jooga-elämäntapaa.” – Hanna Jatila –
naistenpiirit, retriitit, henkisen alkemian kokonaisuudet
01Pyhän feminiinin henkistä alkemiaa, Tie kirkastumiseen ja pyyteettömään rakkauteen. Tasapainoisesti mystiikkaa ja maanläheisyyttä.
PranaSoul ® - sydäntietoisuutta ja sieluviisautta
01Kursseja, retriittejä ja vapaata tanssia henkisen kasvun, syvällisen itsetuntemuksen ja oman voiman teemoissa.
Olo-Sointu © äänimaljojen harmoninen maailma
02Meditatiiviset Olo-Sointu illat ja räätälöidyt syvärentoutukset ryhmille
Kanavointi / henkilökohtainen konsultointi
03Tiedon välittämistä puhtaimmalta ja korkeimmalta valon taajuudelta.